Kt6 tuoksut

Kadonneen jäljillä

Kun lempituoksun valmistus lopetetaan, on metsästettävä viimeiset pullot ja valmistauduttava kaipaukseen. Miksi tuoksujen elinikä on niin lyhyt?

Me tapasimme Ruotsin-laivalla syksyllä 1996. Kohtaamisemme oli ihana, mutta ei siinä mitään suoranaista hullaantumista ollut. Eikä mikään viitannut siihen, että voisit vielä 16 vuoden jälkeenkin olla yksi ylitse muiden.

Vastasit kuitenkin parhaiten kuvailujani siitä, mitä halusin. Tax-freen myyjä ymmärsi heti, mistä oli kysymys: 17-vuotias nuori nainen etsi ensimmäistä ikiomaa hajuvettään. Myyjä näki paljon vaivaa löytääkseen juuri oikean.

Mitähän kerroin tuoksulta toivovani? Taisin etsiä tuoksua, joka olisi jollain tavalla "erilainen" eikä ainakaan liian naisellinen, vahva tai vakava. Tuoksuja haistellessa nenä menee helposti sekaisin, mutta minuun vetosi Nina Riccin Les Belles -tuoksun raikkaus ja etenkin se, että siinä oli käytetty tomaattia. Tomaatti ei kuulostanut liian aikuiselta.

Tomaattihajuvedellä, joksi olen tuoksua siitä asti kutsunut, oli jännä, kiemurainen ja lähes neonvihreä pullo sekä pinkki, kruunumainen korkki. Tuoksu oli pirteä. Kokonaisuus oli kuin kirpeänihana karamelli.

 

Tomaattihajuvesi kulki matkassani vuosia. Suihkautin sitä päälleni lukiotunneille ja ylioppilasjuhliini. Käytin sitä luennoilla, työharjoittelussa ja myöhemmin töissä. Pakkasin sen mukaani, kun lähdin vaihto-oppilaaksi.

Kuinka monen kylpyhuoneen peilikaappia tuoksu onkaan sulostuttanut: lapsuudenkotini, opiskelijakämppieni, lukuisten vuokra-asuntojeni, ensimmäisen omistusasuntoni.

Vanhempieni koti tuoksui virkistävälle tomaatille vielä vuosia muuttoni jälkeen, sillä tomaattihajuvedestä tuli myös äitini lempituoksu. Pian annoimme samaa parfyymia toisillemme joululahjaksi.

Vuodet tuoksuivat ohi. Äitini oli ensimmäinen, joka ymmärsi, ettei parfyymia saa ikuisesti. Vuosituhannen alussa hänen vaatekaappinsa ylimmällä hyllyllä koreili ainakin viisi vihreää pulloa.

Lähipiiri oppi tunnistamaan lempituoksuni. Tulevina vuosina minua varoiteltiin hajuveden mahdollisesta lopettamisesta. Neonvihreitä pulloja oli kuitenkin minun ja äitini jemmoissa vielä lukemattomia, ja aina niitä tuntui jostain ilmestyvän. Siksi en edes huomannut, milloin ne poistuivat lopullisesti kauppojen hyllyiltä.

Jossain vaiheessa havahduin kuitenkin pullojeni hupenemiseen. Olin jo myöhässä. Hajuvettä ei saanut enää valmistajalta, parfyymiosastojen myyjät pahoittelivat.

Rupesin suihkauttamaan hajuvettä vain erityisinä iltoina, ja tuoksu alkoi yhdistyä mielikuvissani juhlatunnelmaan. Paras ystäväni ei taatusti voisi tänä päivänä nuuhkaista tuoksua ilman, että hän näkisi meidät mielessään keskellä nauruntäyteistä illanviettoa.

Tälläkin taktiikalla päädyin lopulta tilanteeseen, jossa viimeisen pullon pinta alkoi laskea. Täytettyäni 30 vuotta uskalsin yhä harvemmin painaa kultaista nappia. Pidin tyhjiä pulloja vaatekaapissani, jotta niiden tuoksu tarttuisi vaatteisiin.

Nyt, 16 vuotta ensikohtaamisen jälkeen, minulla on parfyymia jäljellä noin sentti. Se tuoksuu nenässäni yhtä ihanalta kuin kaikki nämä vuodet, vaikka varmasti tuoksu on huomaamattani muuttunut – onhan pullo jo ainakin viisi vuotta vanha.

En ole halunnut etsiä toista tuoksua, joka muistuttaisi tomaattihajuvettä. Kyse ei ole parfyymista vaan muistoista, niistä välähdyksistä, joita nuuhkaisu mieleen piirtää. Ei mikään parfyymi voi jälkeenpäin saada kyytiinsä vuosikausien kirjoa!

Korvike ei innosta. On kuitenkin aika metsästää jostain maailmankolkasta tomaattihajuvesi, jonka tuoksu ei ole mennyt huonoksi. Haluan myös selvittää, miksi lempituoksustani ei tullut klassikkoa.

 

Salapoliisityö alkaa googlaamalla. Osa ensimmäisistä osumista johtaa valheellisesti verkkokauppoihin, joissa myydään valmistajan muita tuoksuja. Suomi 24 -sivustolla "Les Belles" kyselee jo syyskuussa 2008, tietääkö kukaan, mistä tuoksua voisi saada.

Joissakin verkkokaupoissa on kyllä myynnissä Les Belles Eau de Toilettea tai jopa Eau de Parfumea. Mutta kuinka vanhoja nämä hajuvedet ovat? Kuinka kauan hajuvesi säilyttää tuoksunsa? Milloin viimeinen erä tomaattihajuvettä valmistettiin?

Verkkokauppoja selaillessani en voi olla tutkailematta tuoksun virallisia kuvailuja. Kiintymykseni hajotetaan atomeiksi.

Fragrance.x-sivulla tomaattihajuvettä kehutaan raikkaaksi, kukkaiseksi, mausteiseksi ja eksoottiseksi. Amazonin sivuilla sen sanotaan olevan kukkainen, hedelmäinen, kirkas ja naisellinen. Ainesosiin kuuluvat muun muassa mustikka, persikka, aprikoosi, minttu, magnolia, freesia, vadelma, myski ja basilika.

Kirkas, hedelmäinen ja raikas kuulostavat tutuilta. Ehkä myös kukkainen, vaikka se kalskahtaakin liian makealta. Mutta että mausteinen ja eksoottinen! Tuoksuhan on virkistävä kuin vadelma tai vihreä omena, ei mikään kuuma viidakko.

Ainesosista vadelma tuoksuu todistetusti. Kun tuttava meni kerran tomaattihajuvedellä maustettuna kotiinsa, hänen poikansa kysyi, onko äiti tehnyt vadelmapiirakkaa. Myös basilikasta on ollut puhetta. Erään tavaratalon myyjä tuhahti kerran, että "jos joku nyt haluaa haista pitsalle".

Mutta missä ihmeessä on pitsan toinen raaka-aine: tomaatti?

Eräällä sivustolla puhutaan tomaatinlehdistä. Minä olen kaikki nämä vuodet rakastanut ajatusta nimenomaan punaisesta, pulleasta tomaatista!

 

Otan yhteyttä Nina Riccin, ranskalaisen muotitalon, Suomen edustajaan Transmeriin. Listalla on seuraavia kysymyksiä: Milloin ja miksi ihmeessä suosittu tuote lopetettiin? Sillä suositulta tuoksu vaikuttaa; monella verkkosivulla kaivataan nuoruuden lempituoksua koko sydämestä.

Ja ennen kaikkea: onko jostain vielä mahdollista saada parfyymia, joka ei olisi roikkunut verkkokauppojen listoilla pilaantumiseen saakka?

Tuotepäällikkö Anna Tuohino kertoo, että tuoksuja tulee ja menee ja niiden elinkaaret ovat hyvin erilaisia. Osasta tulee klassikoita, osa jää tähdenlennoiksi.

Hän palaa asiaan arkistoja pengottuaan. Selviää, että tomaattihajuveden viimeiset kappaleet myytiin Suomessa vuonna 2007. Tuoksun valmistus lopetettiin Ranskassa vuotta aiemmin. Tuoteperheeseen kuului neljä eri tuoksua, joista vihreäpulloisen nimi oli Liberty Fizz.

Les Belles oli siis sarjan nimi ja Liberty Fizz tuoksun. Valmistuksessa ei todella käytetty tomaattia, ainoastaan tomaatinlehteä. Olen ollut väärässä kaikki nämä vuodet! Sekä nimen että tomaatin suhteen.

Kuuluin kuitenkin kohderyhmään. Tuohinon mielestä kohderyhmä, 15–25-vuotiaat nuoret naiset, näkyi leikkisässä pullossa.

Vaikka Liberty Fizz oli suosituin Les Belles -tuoksu, se ei ollut klassikoksi yltävä hittituote. Nina Riccin klassikkoa, 48 vuotta sitten lanseerattua L’air du Tempsiä,myytiin vuodessa noin 20 kertaa enemmän kuin Liberty Fizziä. Tuohino kertoo, että tomaattihajuvesi lopetettiin, koska sen myynti hiipui tai ei ainakaan lähtenyt uuteen nousuun.

 

Les Belles -sarja kuului vahvaan tuoksutrendiin, joka vuosituhannen vaihteessa väistyi kevyempien vesituoksujen aikakauden edeltä. Tuohinon mukaan vain harvasta tuoksusta on klassikoksi, joka kestää trendivaihtelut. Liberty Fizzin kymmenen vuoden elinkaari oli hänen mielestään keskiverto.

– Tuoksumarkkinat ovat hyvin uutuusvetoisia, hän selittää.

– Aina välillä valikoimaa pitää putsata, koska uusia tuoksuja tulee niin paljon.

Transmerilta, joka edustaa Suomessa Nina Riccin lisäksi esimerkiksi Chanelia, Pradaa, Valentinoa ja Guerlainia, kysellään lopetettuja tuoksuja ani harvoin, tuskin ollenkaan.

Kukaan ei ole koskaan tiedustellut Liberty Fizziä.

– En osaa sanoa, ovatko verkkokaupoissa myytävät Liberty Fizzit alkuperäisiä tuoksuja, joita joku on aikoinaan ostanut suuren varaston. Tuoksuja kuitenkin kopioidaan paljon. Itse epäilen, ettei missään enää myydä aitoja tuoksuja.

Voi mikä pettymys! Tuohino kuitenkin arvioi, että avaamaton tuoksu pysyy hyvänä kolmesta viiteen vuoteen ja avattu noin puolitoista vuotta. Jos Liberty Fizzin valmistus lopetettiin vuonna 2006, saattaisin vielä ehtiä saamaan verkkokaupasta melko hyvän tuoksun – jos se olisi aito. Voi myös olla, että aitokin tuoksu olisi jo pilalla. Mikä harmi, ettei tomaattihajuvedestä tullut klassikkoa.

Helppoa on niillä, joiden lempituoksu on Chanelin No5.

 

Mikä sitten tekee klassikon? Soitan Anne Sariolle, Bernerin PR- ja tiedotuspäällikölle, joka on työskennellyt tuoksujen parissa yli 30 vuotta. Hän kertoo, että tuoksujen elinikä on lyhentynyt huomattavasti vuosituhannen vaihteen jälkeen.

– Suuri määrä uusia tuoksuja tulee markkinoille jatkuvasti. Tuoksutalot pitävät tuotetta ihmisten mielissä tuomalla myyntiin kausituoksuja. Syksyllä lanseeratusta perustuoksusta tulee usein seuraavan vuoden aikana kausituoksu ja eri versioita, joilla korostetaan tuoksun kevyempiä tai intensiivisempiä puolia.

Tavallisesti tuoksu pysyy Suomen markkinoilla muutaman vuoden. Jos viiden vuoden jälkeen menee edelleen hyvin, voitaisiin Sarion mukaan jo puhua jonkinasteisesta klassikosta.

Tässä valossa tomaattihajuvesi Liberty Fizz kesti ajan hammasta hyvin!

Aikana, jolloin Chanel No5 lanseerattiin, tuoksuvalikoima oli pienempi ja tuoksut jäivät elämään aivan eri tavoin kuin nykyään­.

Vuosikymmeniä kestäviä klassikkotuoksuja syntyy äärimmäisen harvoin. Sario sanoo, että klassikon on sovittava ajan henkeen ja viehätettävä suurta kuluttajakuntaa. Ihmisten täytyy pitää tuoksusta, rakastaa sitä.

– Klassikossa pitää olla oma jujunsa ja hyvä tarina, joka jää ihmisten mieleen.

Kukapa ei olisi kuullut, että Chanelin kuuluisa puuterinen kukkaistuoksu oli Marilyn Monroen yöasu. Calvin Kleinin Eternity – jota Sario Suomessa edustaa – taas on pullollaan rakkautta. Suunnittelija kehitti sen vaimolleen ikuisen rakkauden merkiksi heidän avioituessaan.

Hyvä tarina ja klassikkoasema myyvät. Vuonna 1921 lanseerattu Chanel No5 on edelleen maailman myydyin tuoksu.

Uusien tuoksujen jatkuva vyöry on johtanut siihen, etteivät tuoksut pysy suosiossa. Kunnon klassikoita ei synny, kun ihmiset haluavat koko ajan uutta.

– Nyt ollaan kuitenkin ehkä palaamassa vanhaan aikaan. Tuoksuteollisuus on huomannut, ettei kannata tehdä koko ajan uutta, vaan tehdä tuoksuja sydämellä, Sario sanoo.

 

Jos tulevaisuudessa todella palataan "vanhaan aikaan" ja tuoksuille annetaan enemmän aikaa markkinoilla, tomaattihajuvesi Liberty Fizz osui juuri väärälle vuosikymmenelle. Ehkä se olisi vähän aiemmin tai myöhemmin saanut klassikon aseman – onnistuihan se viehättämään kuluttajia jopa kymmenen vuotta.

Berner edustaa Suomessa Calvin Kleinin lisäksi esimerkiksi Chloe-, Marc Jacobs- ja Guess-tuoksumerkkejä. Yritykseltä kysellään silloin tällöin vanhoista tuoksuista. Joskus harvoin jokin tuote saatetaan ottaa takaisin Suomen markkinoille. Se tietenkin edellyttää, että tuoksua vielä valmistetaan ja myydään jossain muualla. Todella suosittu tuoksu saatetaan myös lanseerata kansainvälisesti kokonaan uudelleen esimerkiksi uuden pullon tai tuoksuvivahteen myötä.

– Tietyntyyppiset hajuvedet, esimerkiksi kevyet, itämaiset tai kirkastuoksuiset, saatetaan nostaa uudelleen markkinoille, kun tuoksutaloissa trendejä haistelevat sanovat, että nyt on oikea aika, Sario kertoo.

On siis häviävän pieni mahdollisuus, että Nina Riccin trendivelhot vielä joskus toteaisivat, että Liberty Fizz on juuri tämän hetken juttu.

 

Onko outoa, että haikailen teinituoksuni perään? Sarion mielestä ei.

– Tuoksut ovat monelle paljon henkilökohtaisempia kuin monet muut kosmetiikkatuotteet, hän toteaa.

– Tuoksut herättävät muistoja ja tuovat mieleen tunnetiloja. Siksi niihin kiintyy ihan eri tavalla kuin muihin tuotteisiin. Joskus tuoksumuistista voi tulla esiin mukava tunne ja tuoksusta tulee hyvä mieli – pidät tuoksusta, vaikka et välttämättä tiedä miksi.

Näin minulle on tomaattihajuveden kanssa käynyt. Siihen on vaikea minkään muun tuoksun tulla väliin.

Hyvä tarina myy, tietää parfyymiteollisuus, mutta toki tarina voi olla kaikille eri. Kuluttaja voi itse luoda tuoksulle tarinan – kunhan hän saa elää tuoksun kanssa tarpeeksi pitkään.

Ilahduin lukiessani Amazon-verkkokaupan sivuilta, että Liberty Fizzin inspiraation kerrotaan tulleen vapaudesta ja raikkaudesta. Ajatus pitsamausteista on hauska. Jokin koukuttava tarina, joka tuoksun suunnitteluun ehkä kuului, olisi voinut olla viihdyttävä kuulla.

Nämä ovat kuitenkin pikkuseikkoja eletyn elämän rinnalla.

Miten tuoksu voisi minun nenässäni tuoksua vain tomaatilta, vadelmalta tai edes vapaudelta? Vain raikkaudelta, basilikalta ja tomaatinlehdiltä? Sillä se tuoksuu aivan selvästi myös kirkkaalta yötaivaalta, pakkastalvelta, luvattoman pitkiltä kesälomilta, synttäreiltä, uusiltavuosilta ja lauantai-illoilta. Se tuoksuu matkalaukuilta, naurulta, elokuvateattereilta ja ihan tavallisilta kodeilta. Miten se voisi tuoksua vain joltain tietyltä, kun se kerran tuoksuu koko elämältä?

Tomaattihajuvesi on minun elämäni klassikko. Se täyttää yhtä lukuun ottamatta kaikki klassikon kriteerit: siinä on oma jujunsa, sillä on hyvä tarina, se jää mieleen, se sopii ajan henkeen ja siitä pidetään. Valitettavasti se ei tainnut viehättää tarpeeksi suurta määrää kuluttajia. Tulevaisuudessa, ehkä, yhä harvemmat tuoksut saavat nykyistä enemmän tilaa ja huomiota.

Tilaan verkkokaupasta tuoksun, joka saattaa olla pilaantunut tai kopio. Mietin, että en ehkä koskaan enää tule saamaan tomaattihajuvettä, joka tuoksuisi samalta kuin ennen.

Tuoksun tarinan muistan kuitenkin aina.

 

Mikä on sinun unohtumattomin tuoksusi?

  • Ilmestynyt lehdessä 6/2012
  • Julkaistu 04.05.2012

Artikkelin avainsanat

chanel, hajuvesi, Liberty Fizz, Tuoksu
  72   0

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kommentit

Miten ihana ja tärkeä kirjoitus! Täällä on toinen Liberty Fizziä kovasti ikävöivä, se oli ensimmäinen hajuveteni, joka myös sinetöi hajuvesimakuni. Luulin, että hajuvesiharrastuksen myötä löytäsin jotain vastaavaa lopetetun tuoksun tilalle, mutta ei, Les Bellesin sekoitus tomaatilehtiä, leikkisyyttä, mustikkaa, siristelyä kirkkaassa auringossa ja vadelmaa on täysin uniikki. Häilyvän varjon tuoksusta olen haistanut vain Brecourtin L'Amoreusessa, mutta se ei ole sama.

Kiinnostavaa kuulla, millä persuteella parfyymejä lopetetaan ja joskus otetaan takaisin markkinoille. Täytyy pitää sormia ristissä, jos vaikka vihreät tuoksut joskus jyräisivät aneemiset kukkaisunelmat parfyymitrendeissä ;)

nuuhbeibe.blogspot.com

Vasilisa
# 24.1.2013 16:43   1   0 X Ilmoita asiaton viesti

Ainoa tarpeeksi keveä tuoksu, jonka kauan sitten löysin, oli Paco Rabannen Calandre. Sitä ei ole saanut enää pitkään aikaan.

Etsin vuosikausia vielä raikkaampaa, merituulen mieleen tuovaa tuoksua, jota eräs myyjä kerran minulle tuoksutti. Mieleeni jäi, että valmistaja olisi ollut Estee Lauder. Hänen White Linen-tuoksunsa se ei kuitenkaan ole. Olen sitä monta kertaa kokeillut ja sekin on liian kukkainen. Ehkä paras kaikista oli Yves Rocherin Eau de Jeune (Nuori vesi) - raikas, sitruunainen tuoksu. Nyt sekin tuoksuisi varmaan liian makealle.

Parasta on kai hieraista mielentilan mukaan kaulalleen maahumalaa, maarianheinää tai ruusuista keveimmän tuoksuista suomenköynnösruusua. Sitä tarpeeksi raikasta tuoksua kun ei ehkä vielä ole luotu!

Luonnonlapsi
# 9.5.2012 13:14   52   0 X Ilmoita asiaton viesti

Ihana juttu! Toivottavasti löydät etsimäsi <3
T: Ilona

K&T-toimitus
# 9.5.2012 09:59   52   0 X Ilmoita asiaton viesti

Lisää aiheesta

Kaksonen

Kaksonen 21.5.-20.6. Jokin juhannuksessa saa sinut miettimään elämääsi ihan uudella tavalla....

Rapu

Rapu 21.6.-22.7. Rapu rentoutuu kevään ja alkukesän kovista koitoksista. Itseensä pettyneet ravut alkavat...

Leijona

Leijona 23.7.-22.8. Leijona saa kesän iloista paljon voimaa. Myös rakkaustunnelmat syvenevät. Kesä...

Neitsyt

Neitsyt 23.8.-22.9. Neitsyt sopeutuu jälleen kerran yllätyksiin helpommin kuin toiset. Se onkin salainen...

venustaulukkoweb

Etsi taulukosta syntymävuotesi ja katso, missä Venus on sijainnut syntymäpäiväsi aikaan. Se on Venus-...

0109muuttujaaloitus

Tamperelainen Emma-Liisa Lallukka, 20, halusi uuden hiusmallin ja pirteämmän värin ilman pelkoa tyvikasvusta.

kadet0209juttu

Hoida kädet kuntoon nopeasti. 1. Lyhennä ja muotoile kynnet. Luomukynsiin saat käyttää saksia,...

muuttuja2

Nurmijärveläinen Susanna Luukkola, 27, kaipasi värin päivitystä ja sähäkkyyttä katseeseen...

Kaikki jutut

Narskuttelu

Narskuttelu on yllättävän yleinen ongelma, ja yleisin ratkaisu siihen on purentakisko, joka suojaa hampaita...

Rapunaama

Ravun aikaa juhliva neito on voimansa tunnossa – ikäkriisi vaihtuu iloksi siitä, että kypsät ladyt...

Kaksonen

Kaksonen 21.5.-20.6. Jokin juhannuksessa saa sinut miettimään elämääsi ihan uudella tavalla....

Rapu

Rapu 21.6.-22.7. Rapu rentoutuu kevään ja alkukesän kovista koitoksista. Itseensä pettyneet ravut alkavat...

Rapunaama

Ravun aikaa juhliva neito on voimansa tunnossa – ikäkriisi vaihtuu iloksi siitä, että kypsät ladyt...

kt6_selluliitti

1. Selluliitti syntyy soluaineenvaihdunnan häiriötilasta. Selluliitissa rasvasolut muodostavat rykelmiä, joita ympäröi säikeinen...

kaunis-netti

1. On aika leikkiä meikkiväreillä! Vaihdan maskaran värilliseen versioon: siniseen, tummanvihreään tai luumuun. Se riittää...

Rapu

Rapu 21.6.-22.7. Rapu rentoutuu kevään ja alkukesän kovista koitoksista. Itseensä pettyneet ravut alkavat...

Muissa lehdissä

Vh5 kauneus

Oliivi- eli öljypuu (Olea europaea) on ollut kauan Välimeren kulttuurien elinkeinon ja vaurauden lähde. | Voi hyvin

Vh4 hiukset

Ihmisillä on keskimäärin 100 000 luonnollista, värjättyä, kiharrettua tai muuten käsiteltyä hiusta. Päivittäin niitä tipahtelee pois 20–150. | Voi hyvin

Kysely

Juotko kesällä enemmän kuin muina vuodenaikoina:

Näistä keskustellaan

Vaaka

Anna fillarin viedä

Syötä laskuriin oma painosi sekä kalori- tai joulemäärä, jonka haluat kuluttaa. Laskuri laskee...

antiage_nosto

Tahdot tuuheat ja pitkä ripset. Ripsiseerumilla se onnistuu varmasti. Mitkä ovat tuotteiden ilot ja riskit?

Milka Sauvala

Tiesitkö, että huhtikuussa aikuisen ei tarvitse enää ottaa D-vitamiinilisää purkista? Nyt aurinko paistaa jo niin korkealta, että iholla muodostuu D:...

kilpailutalue_nosto

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.

atkinsjuttu

Tämä pikakuuri perustuu suurimmaksi osaksi nesteenpoistoon

antiage_nosto

Käsien, jalkojen ja kainaloiden hikoilun kiusallisuuden tietää jokainen. Jos piina käy päivittä...

Kt8 vinkit

Poimi parhaat ideat ja varusta meikkipussisi kesään! Oikein valmistautunut voi nauttia lomasta ja auringosta täysin siemauksin.