Iiris Lempivaara: Kyllä ja kuinka se opitaan

Iiris lempivaara yrittää pitää painavan sydämensä koossa, selvitä seitsemän vuotta kestäneestä rakkaudestaan Aleksiin, joka jätti ja tunnusti samalla, ettei koskaan rakastanut. Iiriksen self help -terapia pohjautuu enimmäkseen kumoukselliselle suklaansyönnin metodille, vaikka päivisin hän jakaa perinteisiä elämänhallinnan neuvoja lukion opinto-ohjaajana. Iiriksen sisar Jennifer elää elämää, jota Iiris salaa kadehtii. Toisaalta Iiris ajattelee, että ennen vakiintumista on tanssittava hiukan lisää. Hänen kanssaan tanssii Elina, jonka hän tapasi päiväkodin kuraeteisessä 22 vuotta sitten. 
 

 OSA 1: Elämäni kolme alkua

OSA 2: Konvehteja ja satulatuoleja

OSA 3: Neiti Etsivät

OSA 4: Syntymä

OSA 5: Ihmisen tahto

OSA 6: Ei ja kuinka se opitaan

OSA 7: Kyllä ja kuinka se opitaan

Viikon kuluttua siitä kun olin sanonut Aleksille ei, huomasin, että olin elänyt koko vuoden ilman kyllää. Kyllä, puhun siitä kyllästä joka kaikuu usein yhden tähden hotellihuoneiden ikkunoista alas kaduille. Värkkini oli menettänyt hekumansa, ruusuni kuihtunut, aurinkoni sammunut, miten haluatte.

En halunnut kysyä naapuriltani Marja-Liisalta apua orgasmiasioissa. Ehkä hän on vapaamielisempi kuin luulen, mutta enimmäkseen hänen ikäpolvensa uskoo siihen, mitä Kauniissa ja rohkeissa näkee: huippu saavutetaan, kun satiiniverhot heiluvat ja saksofoni soi.

Päätin varmistua siitä, että intiimianatomiani noudatteli yhä oppikirjaa. Siispä varasin ajan gynekologille. Historiani näiden spesialistien asiakkaana on yhtä värikäs kuin useimmilla naisilla. Kun olimme Elinan kanssa kuusitoista, kävimme molemmat tarkastuksissa huonosti kuulevan Viljo Kämärän vastaanotolla. Hän epäili e-pillereiden aiheuttavan nuorille naisille haluttomuutta. Tapaamiset kulminoituivat lähes poikkeuksetta dialogiin, joka sai toiston kautta libidomantran ulottuvuuden:
– Kostun vaivatta.
– Mitä?
– Kostun vaivatta!
– Mitä?
– KOSTUN VAIVATTA!!

Opiskeluaikana olin asioinut kerran vuodessa Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiössä pitkäsormisella herrasmiehellä. Hänen nimensä oli Oscar von Deutsch. Hänen vastaanottohuoneensa seinällä on kuva, jossa hän leikkaa Ranskassa Sabrage-kurssilla samppanjapullon sapelilla auki hartaasti kuin työskentelisi vastaavien purkausten toivossa päivät läpeensä. Niin tavallaan onkin laita: kirjoittakaa huviksenne Oscar von Deutschin nimi hakukoneeseen ja saatte seikkaperäisen artikkelin naisen ejakulaatiosta. Se on julkaistu British Medical Journalissa marraskuussa 2009.
 

MUTTA NYT, kun kyllästä oli vuosi, päätin, että oli uuden spesialistin aika. Varasin ajan kriteerinäni tavallinen nimi ja naissukupuoli. Ritva Hirvonen antoi ajan seuraavalle tiistaille.

Epäilykseni heräsivät heti odotusaulassa. Ritva Hirvonen näytti olevan keskimääräistä rockinkuuntelijaa antaumuksellisempi Bono-fani. Bono-postikortteja oli siroteltu ympäri huonetta. Pöydällä, vesikannun ja aikakauslehtien vieressä, Bono tavoitteli empaattista, Afrikan varjoisat alueet huomioon ottavaa hymyä. Vastakkaisella seinällä hän kannatteli Kolumbian katulasten kärsimystä sovussa hiivatulehdusvoidemainoksen kanssa.

Ovi narahti. Ritva Hirvonen oli valmis ottamaan minut vastaan. En ollut yllättynyt täysikokoisesta pahvi-Bonosta spekulakokoelman vieressä. Hämmentyneempi olin täydellisestä japanilaisesta teeseremoniakalustosta, jolle oli varattu oma pöytä. Taustalla soi asian­mukaisesti Achtung Baby. Otin neuvon vastaan ja keräsin varaukseni.
– Teetä? Ritva Hirvonen kysyi.

Sanoin kyllä silkasta uteliaisuudesta. Epäilin aluksi kuinka saumattomasti seremonia resonoisi rockin kanssa, mutta Ritva Hirvonen oli arvatenkin toistanut saman kaikkien potilaiden hoitokäytännöissä – soittojärjestys oli tarkoin harkittu. Veden kiehuttamisen aikana lämmiteltiin Ultra Violetilla, teelehtien ja veden yhdistämisen koittaessa oli Onen vuoro. Kun tee kaadettiin, Bono lauloi Even Better Than The Real Thing. Sitten Ritva Hirvonen osoitti tutkimustuolia juhlallisesti kuin olisi ohjannut tähtien liikkeitä: taustalla soi Acrobat.

Asettelin jalkani pidikkeisiin. Oli puhtaasti johdonmukaista, että spekulan tunkeutuessa nuppuni syvyyksiin soittovuoroon pyörähti Mysterious Ways.

Tutkimuksen aikana Ritva Hirvonen kehotti minua selvittämään rakkauskäytäntöni. Hän kommentoi selostustani tutun kuuloisilla sanoilla:

– Me emme ole sama vaikka olemme yksi, rakkaus on temppeli, korkein laki.
Sitten hän siirtyi kommentoimaan näkymää:
– Nätti kukka.
– Kiitos.
– Mutta kyllä minä näen, ettei se ole aikoihin värissyt.
– Näkeekö sen?
– Minä näen. Minulla on sellainen ammattitaito. Voit nousta, tässä tarvitaan nyt reseptiä.

RITVA HIRVONEN KÄSI JÄTTÄÄ HÄVYN TUULETTUMAAN, alushousujen aika oli kaikkialla muualla paitsi näiden seinien varjossa, hän sanoi. Tulin ajatelleeksi, että Bono oli nähnyt täällä enemmän hermostuneita karvakolmioita kuin oli aviossa elävälle suotavaa.
– Selvä homma, mennäänpä nyt diagonaalissa, Ritva Hirvonen sanoi.
– Mitä?
– Diagonaalissa huoneen poikki, minä näytän sinulle miten saat kohtuusi eloa.

Soittovuorossa oli Who’s Gonna Ride Your Wild Horses. Ritva Hirvonen kävi puolikyykkyyn valkotakin liepeet maata viistäen.

Avainsana oli lantion asento. Bodypumppia ja jumppaa, kaikenlaista humppaa nykynaiset harrastivat ilman tajua siitä, että asento ratkaisi.
– Välillä on hyvä edetä kuin ankka, Hirvonen sanoi.

Hänen oma ankkansa oli harjoittelun hioma. Hän taapersi työpöytänsä ääreen. Resepti oli nopeasti kirjoitettu. ”Eeva Kilpi: Tamara.” Väärinkäsitysten välttämiseksi Ritva Hirvonen piirsi viereen vielä havaintokuvan. Figuurista ei voinut erehtyä. Hirvosen ilme heijasteli ammattiylpeyttä: teokseen oli päädytty poissulkevan analyysin kautta niin kuin tieteenalan tapana oli, figuuri ilmensi sitä mitä tilastollisesti tarkasteltuna naiset halusivat.

– Viittaatteko te nyt apuvälineisiin, minä kysyin varmistuakseni asiasta.
– Virallisesti, asiantuntijana, en voi neuvoa naisia työntämään vieraita objekteja sisäänsä.
Ritva Hirvonen madalsi ääntään.
– Mutta naisena voin todeta, että jokaisen tytön kannattaisi ainakin kerran elämässään saada keinomunaa.
Toivoin, että Bono olisi lisännyt volyymia laulantaansa.
– Entä se lantionpohjajumppa? Eikö sillä ole nautintoon sel­keämpi yhteys kuin muoviesineillä tai kaunokirjallisilla teoksilla?
– Ankkakävely, Hirvonen sanoi.
– Ankkakävely ja Tamara yhdessä. Koskaan ei ole nainen paremmin kirjoittanut seksistä, siinä on purtavaa kymmenelle sukupolvelle.
– Se on sitten siinä, sanoin ja vaihdoin katseita Bonon kanssa.
– Tässäpä tämä. Lasku pankkisiirtolomakkeella, tee ja musiikki kuuluvat hintaan.

ZOO STATION SOI MIELESSÄNI astellessani Annankadun Beate Uhseen. Pidin reseptin laukussa, vaikka myyjä tarjosi henkilökohtaista asiakaspalvelua. Valikoin tarjonnasta solakan, violetin yksilön jossa oli surinaominaisuus. Kirjastossa marssin K:n kohdalle. Löysin nopeasti Tamarasta lehteillyn kappaleen. Lainaustiskillä virkailijan hymy ilmaisi sisarellista solidaarisuutta.

KOTONA SILMÄSIN MUOVIPENISTÄ epäluuloisena. Oli haettava voimaa Bonosta. Valitsin Spotifysta Love is Blindnessin, sillä ajattelin näkörajoitteeseen liittyvien mielikuvien hälventävän falloksen räikeää väriä. Bono oli surumielinen, en päässyt tunnelmaan. Tulin ajatelleeksi penetraatiota.
Olenhan kertonut teille, että olen opiskellut yliopistolla psykologian lisäksi myös sukupuolitutkimusta. Ne ovat Kristiina-instituutissa hyvin tarkkoja nautintoasioissa. Sellaiset masturbaatiomuodot, jotka jäljittelevät yhdyntää, ovat osa patriarkaalista kuvastoa ja sikäli yhtä kaukana seksistä kuin kuviovoimistelu, näin opetetaan viileissä saleissa Senaatintorin laidalla. Aloin epäröidä Ritva Hirvosen pätevyyttä.

Soitin Elinalle. En heti kertonut, mistä oli kyse, mutta Bono kavalsi minut.
– Sinä kuuntelet U2:ta vain humalassa ja nyt on tiistai, tässä on takana jotain muuta, Elina sanoi.
– Kerroin, että olin hylännyt Oscar von Deutschin ja ottanut tilalle erään Ritvan erikoisine resepteineen.
– Seksismiä, sovinismia, fallosentrismiä määrätä peniksen kuvia lääkkeeksi, Elina huusi. – Sinulla on sormet, Elina sanoi. – Käytä niitä.
– Mutta tämä Hirvonen oli varsin vakuuttava agendassaan. Tamara sitä paitsi täyttää kaikki naisellisen omaehtoisuuden vaatimukset.
– Ei Tamarakaan tiedä, mitä juuri sinä haluat.

Elinan sanat saivat minut entistä enemmän ymmälleni. Hirvonen oli antanut minulle punaisen linjan numeron, sen hän sanoi antavansa kaikille kyllättömille asiakkailleen: orgasmi on tärkeämpi kuin hänen vapaa-aikansa, hän oli sanonut. Soitin punaiseen puhelimeen. Hirvonen vastasi ennalta arvattavasti:
– Boom cha boom cha discotheque.

Esitin epäilykseni penetraation ensisijaisuudesta naisellisessa nautinnossa. Lisäsin, että mikäli kiihottumista voitiin pitää indikaattorina, kyllä oli violetin vempaimen ansiosta kauempana kuin koskaan. Hirvonen jatkoi valitsemallaan linjalla:
– It’s not a trick ’cause you can’t learn it. You can push but you can’t direct it.

Minä aloin suivaantua. Kuuma linja kuulosti stadionkonsertilta.
– Voidaanko nyt jättää nämä rockviisaudet ja tuoda lääketieteellinen kompetenssi tilalle?
– Sitähän me Bonon kanssa yritämme sanoa, Hirvonen tähdensi.
– Kyse on yksilöllisestä kokemuksesta. Penetraatioharha voi olla fakta, mutta fakta on myös se että useimmat naiset löytävät nautinnon sekä kukastaan että käytävänsä sopukoista. Kehotan sinua siis pysymään vaginaalisella alueella.

Hylkää vempaimet jos siltä tuntuu! Käytä käsiäsi! Kenestä sinä fantasioit?

Hirvonen äänsi sanan kahdella t:llä: fanttasia.
– Eikö se ole yksityisasia? Ja eikö g-piste ole myytti?
– Yksityinen hyvinkin! G-piste sen sijaan on myytti kaikille niille jotka eivät ole sitä löytäneet.
– Selvä. Ja ohjeesi sen löytämiseksi on? Siis Tamaran ja Bonon ohella?
– Jooga. Jooga ellei ankkakävely tepsi. Mene pyramidiin ja keskity lantion seutuun. Kokeile kyyhkystä ja ajattele kohtuasi. Ihminen ei ole turhaan voimistellut tuhatta vuotta. Hengitä. Jos olet harrastanut joogaa aiemmin, tee kuningaskobra. Joko tunnet veren virtaavan?
– Istun vasta puolilootuksessa.
– Siitä se lähtee. Kohta katselet jo aurinkoa.

JA KÄVI NIIN, että löysin sinä päivänä pyramidin ja kuningaskobran seurauksena suloisen pienen alueen vaginani vasemmasta seinämästä. Sanon teille: älkää aliarvioiko sormienne sopivuutta. Tutkiskelkaa luolas­toanne, kaikkein pimeimpiä ja tiiviimpiä sopukoita. Bono lauloi taustalla Sometimes You Can’t Make It On Your Own kun minä supistin lantionpohjani ja kurotin keskisormeni siihen, siihen, siihen.
Ikkunani alla, kadulla, nainen ulkoilutti koiraa ja ajatteli, että sielläpä vahvatahtoinen ihminen tekee asiansa selväksi.
Kyllä, minä huudahdin, kyllä.

Jatkuu ensi numerossa.

 Kuvitus Sanna Mander/Agent Pekka