kasvit

Helli hipiääsi kasveilla

Vitamiinit C ja E ovat tärkeitä iholle niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Niillä, kuten myös flavonoideilla, on antioksidanttista vaikutusta koko kehoon – myös ihoon. Esimerkiksi karotenoidit ovat erittäin tärkeitä iholle, varsinkin ihon UV-säteilysuojaukselle. Täysjyväviljoissa ja iduissa on paljon vanhenemista ehkäiseviä B-vitamiineja ja kuituja. Myös sinkkiä ja piitä sisältävät kasvit parantavat ihon kuntoa.

Öljyt ovat hyväksi nimenomaan kuivalle ja ikääntyvälle iholle. Avokado-, oliivi-, seesami- ja manteliöljy, siemenet ja pähkinät sisäisesti ja ulkoisesti käytettyinä parantavat ihon vointia ja tekevät ihosta pehmeän ja terveen. Elintärkeät rasvat eli EFA:t pitävät solukalvot kunnossa, jolloin ravinteet kulkevat ihoon. Omega-3-rasvat säilyttävät kollageenia sekä elastiinia eli ihon rakennusosia; ja omega-6:t parantavat orvaskeden suojaavaa toimintaa. Kaksi ruokalusikallista kylmäpuristettua öljyä päivässä riittää, esimerkiksi rypsiöljyä. Kylpyveteenkin voi lisätä pehmittävää jojoba- ja oliiviöljyä sekä kermaa.

 Eikä kannata unohtaa pähkinöitä. Pähkinöiden seleeni nimittäin suojaa ihoa auringon vanhentavalta vaikutukselta.

Vahvana antioksidanttina tyrni hidastaa ikääntymisestä johtuvia muutoksia. Tyrnin marjojen rasvahappokoostumus on hyvä ja ne sisältävät useita erilaisia omega-rasvahappoja.

Siemenöljyissä on iholle tärkeitä rasvahappoja. Jojobaöljy kosteuttaa ja pehmittää kuivaa ihoa. Se imeytyy hyvin ihoon ja se on antiseptistä. Mustaherukan siemenöljy puolestaan vaikuttaa iholla rauhoittavasti, pehmentävästi, kosteuttavasti ja ylläpitää rasvahappokoostumusta.

Oliiviöljy on erinomainen pehmittäjä. Oliivinlehtiuute suojelee ihoa UV-säteilyn aiheuttamalta hapetusstressiltä. Myös helokkiöljy parantaa ihon kuntoa sekä sisäisesti että ulkoisesti käytettynä. Haihtuvia öljyjä kannattaa kokeilla myös yhdessä höyryttämisen kanssa. Kasvojen höyryttäminen syväpuhdistaa ihoa, avaa huokoset, parantaa ihon verenkiertoa, sileyttää ihoa ja nuorentaa. Toimenpide sopii kaikille ihotyypeille. Veteen lisätty sopiva haihtuva öljy lisää haluttua vaikutusta ja rentouttaa.

Kasveista voi tehdä myös naamioita ja voiteita. Kuivatuista ja jauhetuista kasveista­ voi kostutettuina tehdä kasvonaamion. Kuivan ihon hedelmänaamioon voi lisätä hieman öljyä tai kermaa vähentämään ärsytystä. Perunajauho tai savi saa naamion pysymään paremmin iholla.

Aloe vera lisää ihon kollageenipitoisuutta. Se tehostaa haavojen paranemista ja lievittää kipua sekä tulehdusta. Geeliä käytetään ihonhoitoon sellaisenaan tai monina eri valmisteina. Se on puhdistavaa, kosteuttavaa ja sillä on kyky estää UV-säteilyn aiheuttamaa immuunipuolustuksen laskua ihossa. Myös porkkana syötynä ja porkkanaöljy iholla suojelee ihoa auringon UV-säteilyltä.

Kehäkukka lievittää tulehduksia ja kipua sekä stimuloi ihon uusiutumista. Voiteena, geelinä, silmävesinä, sampoona, käsivoiteena ja kääreinä sitä käytetään ihotulehduksiin, paleltumiin, auringonpolttamiin, silmänympärysturvotukseen ja kuivan ja herkän ihon hoitoon.

Peltokorte on ihoa ja sidekudoksia vahvistavaa, desinfioivaa ja supistavaa sekä sisäisesti että ulkoisesti käytettynä. Kortetta voi valmistaa teeksi, kylmävesiuutteeksi, tuoremehuksi, kasvo- ja kylpyvedeksi ja silmäkylvyiksi.

Rasvaisen ihon hoitoon käytetään supistavasti vaikuttavia kasveja, jotka pienentävät isoja huokosia. Kehäkukka ja poimulehti ovat supistajia, jotka estävät ryppyjä sekä raikastavat ihoa. Kamomilla, siankärsämö ja seljankukat puhdistavat ihoa. Laventeli ja timjami ovat antiseptisiä sekä ihoa stimuloivia. Piparminttu puolestaan virkistää ja kuntouttaa ihoa.

Laventeli, sitruunamelissa, oregano, ratamonlehti ja siankärsämö supistavat tehokkaasti veltostuvaa ihoa. Rosmariini voimakkaana antioksidanttina estää ryppyjä.

Haihtuvista öljyistä muun muassa santelipuu ja neroli vähentävät ryppyjä. Niitä voi sekoittaa esimerkiksi helokkiöljyyn pari tippaa.

Vihreä tee sisäisesti ja ulkoisesti suojaa soluja vanhenemiselta ja tukee niiden uudistumiskykyä. Esimerkiksi kylmässä vedessä kostutetut teepussit silmäluomilla virkistävät.

Kurkunviipaleet luomien päällä tunnin ajan häivyttävät silmänympärysryppyjä. Ne myös poistavat pigmenttiläiskiä ja elvyttävät pintaverenkiertoa.

Mansikoiden syönti vähentää ryppyjä. Marjoja voi sekoittaa maustamattomaan jogurttiin ja hunajaan. Osan seoksesta voi syödä ja loput levittää kasvoille muutamaksi minuutiksi niin saa pehmeämmän ja kosteamman ihon.

Mansikkasurvos kiinteyttää veltostunutta ihoa reilun 10 minuutin kuureina. Murska on hyvä sekoittaa munanvalkuaisen ja ruusuveden kanssa.
 

Kokonaisuus ratkaisee

- Ihon vihollisia ja vanhentajia ovat alkoholi, tupakka, keinotekoiset lisäaineet ja makeutusaineet, kovetetut rasvat, valkaistu sokeri ja muut raffinoidut hiilihydraatit, kuten valkoisista jauhoista tehdyt elintarvikkeet.

- Suoliston hyvät bakteerit pitävät suoliston kunnossa ja tämä näkyy ihossa. Ravinnon kuidut auttavat suolistobakteerien toimintaa ja poistavat myrkkyjä elimistöstä.

- Riittävä veden nauttiminen kuljettaa ravinteet kehoon ja ihoon sekä estää kuonan kertymistä elimistöön.

- Liikunta parantaa verenkiertoa, mikä poistaa elimistön epäpuhtauksia.

- Univaje saa ihosolut rappeutumaan nopeammin eivätkä ne ehdi uusiutua. Myös stressi näkyy ihossa.

Teksti: Sinikka Piippo

(Sinikka Piippo on filosofian tohtori, kasvitieteilijä ja kasvilääkinnän asiantuntija.)

 

 

  • Julkaistu 07.09.2009

Artikkelin avainsanat

Ei avainsanoja

  21   16

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

Blogi nina

Mennyttä loppuvuotta ja joulukuuta miettiessäni täytyy todeta, että omassa elämässäni joulu-...

Kt15 ekokasvo

1. Varaa aikaa. Käytettyjä vaatteita pitää tutkia ja sovittaa rauhassa, sillä niitä ei voi...

venustaulukkoweb

Etsi taulukosta syntymävuotesi ja katso, missä Venus on sijainnut syntymäpäiväsi aikaan. Se on Venus-...

0109muuttujaaloitus

Tamperelainen Emma-Liisa Lallukka, 20, halusi uuden hiusmallin ja pirteämmän värin ilman pelkoa tyvikasvusta.

Hannantehoviikkoresepti

Kyseessä ei ole siis mikään tiukka dieetti, vaan pääset opettelemaan monipuolista ruokavaliota tuntematta nälkää. Jos olet kovin...

horoskooppi_kauris

Kauriin henkilökohtainen tuoksu on ajaton, kestävä ja laadukas klassikko. Kauris, katso taulukosta Venus-merkkisi...

Kaikki jutut

Kt16energiaa

Näin saat lisää energiaa: Mikael Fogelholmin vinkit: Hae tsemppiä musiikista Musiikilla voit niin pirist...

Svol kotijumppa

    LÄMMITTELY 26.01.2012

Ensimmäinen kuukausi on alkanut hyvin ja olen käynyt liikkumassa useita kertoja viikossa ja mieli on siitä totta...

Vuokatti-juoksu-1

- Lenkkien vauhti ei saa olla liian kova. Peruslenkillä pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta (neljän...

kilpailutalue_nosto

Ohjeita on noudatettava tarkasti. Mitään ylimääräistä ei saa syödä, mutta mitään ei myöskään saa jättää pois eikä korvata...

Blogi nina

Mennyttä loppuvuotta ja joulukuuta miettiessäni täytyy todeta, että omassa elämässäni joulu-...

Hiusvarit

Ihonvärin mukaan: 22.09.2011

Hannantehoviikkoresepti

Kyseessä ei ole siis mikään tiukka dieetti, vaan pääset opettelemaan monipuolista ruokavaliota tuntematta nälkää. Jos olet kovin...

Lily.fi - Kauneus

Photobucket
Toivottiin juttua kiharoista, mutta myönnetään heti alkuun etten ole mikään tukkaekspertti! Tässä kuitenkin oma  lämpörullilla tehty ver...
Lue lisää »
46844
Sain kaverilta järkkäriä(CANON EOS 500D) lainaan,  ja joo käyttö onnistuu, helpot toiminnot ja näin, mutta en jaksa pidellä sitä kauaa. M...
Lue lisää »
46838
Sain hyvää inspistä lähteä kiertämään Rovaniemen alennuksia ja kirpputoreja ja kieltämättä todella onnistunut reissu pikku pikku pakkasista...
Lue lisää »
46806
Nyt tehdään karvasta asiaa. Tarkemmin sanottuna häpykarvoista. Aihe on ollut enenevissä määrin tapetilla paljon viime aikoina, enkä tarkoita...
Lue lisää »
46778
Tervetuloa rekkis: Kyseessä siis meikän ihan uusi ja sopivan piikikäs tukka. Ei lapsen vessatreenausvinkkejä, kuten otsikosta voisi pääte...
Lue lisää »
46719
Yläasteella pojat kasvattivat hiuksensa olkapäille asti ja mitä räjähtäneemmältä kuontalo näytti, sitä siistimpi se oli. Saattoi toki olla...
Lue lisää »
46662
Perjantain kunniaksi, löysin netistä tälläisen ihanan iltameikki opastuksen. Please enjoy ...
Lue lisää »
46578
Kun luin 10/2011 Trendin, päätin että haluan vaalentaa kulmakarvani. Kokeilla. Kansikuvamallin kuvakarvat oli vaalennettu näkymättömiin.&n...
Lue lisää »
46540
It's been a while since I last posted anything on this blog. I've just been really busy with trying to get some sence into my master thesis. Now my to...
Lue lisää »
46294
Ai ai. Tänään tarjoilen harvinaista herkkua: suomalaisten kosmetiikkatuotteiden tuoreita menestystarinoita maailmalta. Viime vuoden lopulla Lumen...
Lue lisää »

Muissa lehdissä

Vh5 kauneus

Oliivi- eli öljypuu (Olea europaea) on ollut kauan Välimeren kulttuurien elinkeinon ja vaurauden lähde. | Voi hyvin

Vh4 hiukset

Ihmisillä on keskimäärin 100 000 luonnollista, värjättyä, kiharrettua tai muuten käsiteltyä hiusta. Päivittäin niitä tipahtelee pois 20–150. | Voi hyvin

Kysely

Mitä uskot tämän vuoden tuovan tullessaan?:

Näistä keskustellaan

Kthovilukijablogi

Viime vuonna seurasin saksalaisten Emmin ja Leon sähköpostikirjeenvaihtoa, pääsin tutustumaan Rikhard III:n...

Ktpinnallisetblogi

Olen pihissyt ulkonäön arvostelemisesta Pinnallisissa ennenkin, mutta aihe on niin tärkeä, etten malta olla palaamatta siihen.

mieli

Ahdistus on normaali tunne, mutta pitkään jatkuvana se saattaa haitata elämää. Näin lievität pelon tunteita.

atkinsjuttu

Tämä pikakuuri perustuu suurimmaksi osaksi nesteenpoistoon

kilpailutalue_nosto

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.

atkinsjuttu

Tämä pikakuuri perustuu suurimmaksi osaksi nesteenpoistoon

antiage_nosto

Käsien, jalkojen ja kainaloiden hikoilun kiusallisuuden tietää jokainen. Jos piina käy päivittä...

Kt8 vinkit

Poimi parhaat ideat ja varusta meikkipussisi kesään! Oikein valmistautunut voi nauttia lomasta ja auringosta täysin siemauksin.